Felise

 

Esiintymisjoukkue 2010-2011-syntyneille

  • Harjoitukset kerran viikossa

    • Sunnuntaisin klo 17-18 Lahja Sportin tiloissa (Yliopistonkatu 31)

  • Joukkuelaisten on lisäksi mahdollista käydä lukujärjestyksestä löytyvillä harrastustunneilla lisämaksusta.

  • Valmentajana toimii Julia Lundell.

Mitä Felisessä tehdään?

  • Harjoitellaan monipuolisesti voimistelun, tanssin ja akrobatian taitoja.

  • Tutustutaan omaan joukkueeseen ja luodaan hyvä ryhmähenki.

  • Treeneissä haastetaan koordinaatiota, liikkuvuutta, tasapainoa, ketteryyttä, nopeutta ja voimaa - sekä tietysti nautitaan uusien taitojen oppimisesta yhdessä joukkuekavereiden kanssa! Lisäksi leikitään, pelataan ja kisaillaan.

  • Kauden aikana harjoitellaan oma esiintymisohjelma, jolla esiinnytään esimerkiksi seuran tapahtumissa tai tapahtumissa, jonne seuralta on pyydetty esiintymisiä.

  • Esiintymisjoukkue ei kilpaile. Mikäli haluaisit kilpailutoimintaan mukaan, voit hakea Liliana-joukkueeseen.

  • Joukkueella on omat valmentajat, joiden lisäksi harjoituksissa käy joka kaudella muutaman kerran vieraileva valmentaja tai tanssinopettaja.

  • Kauden aikana järjestetään 1-2 viikonloppuleiriä sekä joukkueilta, johon suunnitellaan yhdessä jotakin hauskaa tekemistä.

  • Nautitaan liikkumisesta, onnistumisen elämyksistä, uuden oppimisesta, voimistelijana ja tanssijana kehittymisestä sekä hyvästä joukkuehengestä!

Hinta

  • Kausimaksu 135 € harrastustunnilla käyville / 160 € pelkästään Felisessä käyville.

  • Kausimaksun lisäksi maksettavaksi tulee esiintymisasu, mahdollinen rekvisiitta sekä joukkueillan aktiviteetit.

Haluaisitko mukaan Feliseen?

  • Järjestämme kokeilukerran:

    • Su 24.8. klo 17-18 Lahja Sportin tiloissa (Yliopistonkatu 31)

Lisätiedot:

Vilma Salmio/ vilma.salmio@lahjasport.fi