Liliana

Harrastevalmennusjoukkue 2009-2010-syntyneille
Harjoitukset kaksi kertaa viikossa
Maanantaisin klo 17-19 Puolalan koululla (Kauppiaskatu 14)
Keskiviikkoisin klo 18-20 Puolalanmäen koululla (Puutarhakatu 5)
Joukkuelaisten on lisäksi mahdollista käydä lukujärjestyksestä löytyvillä harrastustunneilla lisämaksusta.
Valmentajina toimivat Riina Korri, Isla Makowiecka sekä Martina Helin.
Ohjelman koreografina kaudelle 2024-2025 toimii Peppi Hyttinen.
Mitä Lilianassa tehdään?
Harjoitellaan monipuolisesti voimistelun lajitaitoja, pääpainona tanssillinen voimistelu.
Treenataan liikkuvuutta, tasapainoa, koordinaatiota, ketteryyttä, akrobatiaa, tanssia ja ilmaisua hyvässä hengessä.
Harjoitellaan kauden aikana oma kilpailuohjelma, jolla kisataan kausittain 1-2 kertaa matalan kynnyksen kilpailuissa ja esiinnytään seuran omissa tapahtumissa.
Joukkueella on omat valmentajat, joiden lisäksi harjoituksissa käy joka kaudella muutaman kerran vieraileva valmentaja tai tanssinopettaja.
Kauden aikana järjestetään 1-2 viikonloppuleiriä sekä joukkueilta.
Nautitaan voimistelusta, onnistumisen elämyksistä, uuden oppimisesta, voimistelijana kehittymisestä sekä hyvästä joukkuehengestä!
Hinta
Kausimaksu 320 €.
Kausimaksun lisäksi maksettavaksi tulee kilpailujen osallistumismaksut, kilpailuihin vaadittava lisenssi (Staralisenssi 10,50 € / Tanssillisen voimistelun kilpailuihin vaadittava Kilpa B-lisenssi 50 €), esiintymisasut ja mahdolliset kisamatkat ja joukkueillan aktiviteetit.
Haluaisitko mukaan Lilianaan?
Järjestämme kokeilukerran elokuussa 2025. Tarkempi ajankohta päivittyy tähän ennen kauden alkua.
Lisätiedot:
Aino Salonen / aino.salonen@lahjasport.fi / 050 4388999