Joukkuevoimistelua parhaassa iässä

Vatsanpohjaa kutkuttaa, nieleskelen tyhjää, höpöttelen hyvin paljon siihen nähden, miten vähän asiaa minulla on. Minua jännittää! Olen juuri kävelemässä matolle Kupittaan palloiluhallissa nuttura päässä, sukkahousut kierossa. Puhkun itsevarmuutta, näyttämisen halua ja samaan aikaan tiedostan piinaavan hyvin, mitkä tuhat asiaa voivat mennä pieleen seuraavien minuuttien aikana. Olen täysin kotonani, tämä on minun juttuni, tätä on ollut ikävä!

Voimisteluliitto lanseerasi aikuisten +25, +35 ja +45-vuotiaiden harrastesarjat syksyllä 2023 vastaten pitkään jatkuneeseen kysyntään. Reilun vuoden aikana nämä sarjat ovat saavuttaneet suuren suosion vanhojen voimistelijoiden keskuudessa ja tuoneet myös paljon uusia, aikuisena lajin pariin löytäneitä harrastajia mukaan. Uudet ikäsarjat mukailevat nuorempien harrastesarjan sääntöjä muutamin myönnytyksin ikätason huomioon ottaen. Kisapuvun hame saa esimerkiksi olla polviin saakka. Huh!

Lahjalla ensimmäinen aikuisten +35 joukkue perustettiin vuosi sitten keväällä 2024. Ajatus oli kokeilla, josko pieni porukka saataisiin kasaan vähän höntsäilemään. Suosio oli kuitenkin huikea ja kohta jo treenattiinkin lähes 20 naisen voimin - milloin höntsäten, milloin täysillä. Lopulta kisamatolla nähtiin Karita Aallon luoma upea koreografia Myrskyluodon Maijan musiikkimaailmasta. Joukkueesta välittyvä riemu ja hyvä yhteishenki tekivät selvästi vaikutuksen, sillä syksyllä porukka paisui jo lähes 40 voimistelijaan. Tästä saatiin kaksi suurta kisakokoonpanoa - Rosea ja Roseaa. (Mielikuvituksellemme on käynyt vuosien myötä samoin kuin notkeudellemme…)

Kysellessäni joukkuekavereiltani, mikä sai heidät palaamaan aikuisiällä oman vanhan lajin pariin tai vastaavasti kokeilemaan täysin uutta lajia, joukkuevoimistelua, vastauksia tuli monia.

"Ihanaa, kun on laji joka liikuttaa ilman, että pitää hampaat irvessä treenata."

"Tuntuu hyvältä, kun huomaa kehittyvänsä jossain."

"Halu tutustua lajiin, jota oma lapsi harrastaa."

"Halu toteuttaa oma lapsuuden haave voimisteluharrastuksesta."

"Niin monipuolinen treeni, ettei sellaista kuntosaleilta tai lenkkipoluilta saa."

"Esiintyminen on ihanaa!"

Tärkeimmäksi syyksi nousi ylivoimaisesti kuitenkin sosiaalinen puoli, ystävien kanssa tekeminen, uusiin ystäviin tutustuminen ja se yhteishenki, joka muodostuu kun porukalla hiotaan ja hikoillaan yhteisen tavoitteen eteen pilke silmäkulmassa.

Vaikka paikkoja kolottaa ja oma kankeus lyö ajoittain silmille, on ihanaa kun on löytänyt “uuden” harrastuksen ja uusia kavereita. Treenit ja kisat ruokkivat sopivasti omaa nostalgian nälkää, tarjoavat todella monipuolista harjoitusta keholle, ja tuovat paljon lisää naurua ja iloa arjen täytteeksi.

Suosittelen voimistelua aikuisiälläkin lämpimästi kaikille vanhoille ja uusille voimistelijoille. Mukaan vaan rohkeasti kokeilemaan! Kenties saamme Lahjalle jonain päivänä vielä joukkueet +25 ja +45 sarjoihinkin.

Lea Laine,

entinen ja nykyinen joukkuevoimistelija